Vaaleat Tähtitossut
Vaaleat Tähtitossut

Kermanväriset tossut vaaleanpunaisilla ja valkoisilla tähdillä

Tossut ovat käsinvalmistettu pehmeästä ja kestävästä lampaannahasta ja tossujen yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Tossujen pohjat on valmistettu luistamattomasta mokkanahasta, joka helpottaa lapsen seisomista ja liikkumista ja sopii erityisen hyvin esimerkiksi liukkaalle puu- tai laminaattilattialle.

Nilkan joustava nauha tekee tossuista hyvin istuvat, mutta samalla helpot pukea jalkaan. Joustavassa tossussa lapsen jalka kasvaa luonnollisesti.

Tossut sopivat erinomaisesti esimerkiksi ensiaskelien harjoittelemiseen. Tossut sopivat erittäin hyvin myös leikki-ikäisille kotiin, kerhoon ja päiväkotiin.

Tossut ovat valmistettu kromittomasta nahasta ja testattu vaarallisten aineiden ja kemikaalien varalta.

Kaikki arkipäivänä kello 16.45 mennessä tehdyt tilaukset lähetetään samana päivänä Postin 1. luokan kirjeenä.
Tilaukset ovat perillä pääsääntöisesti seuraavana arkipäivänä.

Ikä ja EU koot ovat vain suuntaa antavia. Jotta lapsesi saisi sopivimmat tossut, mittaa lapsesi jalka aina ennen tilausta. Mittausohjeet ja ohjeet koon valintaan löydät Kokotaulukko sivulta

Tuotemerkki: Cherry Kids

Tuote on loppu Varastosta

Valkoiset Traktoritossut
Valkoiset Traktoritossut

Valkoiset tossut mustalla/sinisellä traktorilla

Ruskeat Raputossut
Ruskeat Raputossut

Beiget tossut söpöllä ruskealla ravulla

Valkoiset Kissatossut
Valkoiset Kissatossut

Valkoiset tossut mustalla kissalla

Violetit Muffinssitossut

Valkoiset Sammakkotossut
Valkoiset Sammakkotossut

Valkoiset tossut vihreällä sammakkoprinssillä

Kermanväriset Tähtitossut
Kermanväriset Tähtitossut

Kermanväriset tossut sinisillä ja punaisilla tähdillä

Ruskeat Aasitossut
Ruskeat Aasitossut

Ruskeat tossut vaaleanpunaisella aasilla

Mustat Koiratossut
Mustat Koiratossut

Mustat koiratossut

Beiget Pingviinitossut

Ruskeat Porotossut
Ruskeat Porotossut

Beiget tossut ruskealla porolla

Ruskeat Kirahvitossut
Ruskeat Kirahvitossut

Ruskeat tossut keltaisella/oranssilla kirahvilla

Vaaleat Lumiukkotossut
Vaaleat Lumiukkotossut

Kermanväriset tossut valkoisella/punaisella lumiukolla

Vaaleansiniset Merirosvotossut
Vaaleansiniset Merirosvotossut

Vaaleansiniset tossut kiltillä merirosvolla

Mustat Autotossut
Mustat Autotossut

Mustat tossut vaaleansinisellä autolla

Mustat Paloautotossut
Mustat Paloautotossut

Mustat tossut punaisella tikasautolla

Mustat Junatossut
Mustat Junatossut

Mustat tossut punaisella höyryjunalla

Vaaleanpunaiset Perhostossut
Vaaleanpunaiset Perhostossut

Vaaleanpunaiset perhostossut

Siniset Haitossut
Siniset Haitossut

Tummansiniset tossut vaaleansinisellä hailla

Pinkit Kukkatossut
Pinkit Kukkatossut

Pinkit tossut valkoisilla kukilla

Mustat Kukkatossut
Mustat Kukkatossut

Mustat tossut valkoisilla, vaaleanpunaisilla ja vihreillä kukilla

Vaaleanpunaiset Toukkatossut
Vaaleanpunaiset Toukkatossut

Vaaleanpunaiset tossut värikkäällä toukalla

Mustat Toukkatossut
Mustat Toukkatossut

Mustat tossut värikkäällä toukalla

Harmaat Seepratossut
Harmaat Seepratossut

Harmaat tossut mustavalkoisella seepralla

Mustat Tiikeritossut
Mustat Tiikeritossut

Mustat tossut keltaisella tiikerillä

Siniset Tähtitossut
Siniset Tähtitossut

Siniset tähtitossut

Mustat Iso Kukka Tossut
Mustat Iso Kukka Tossut

Mustat iso kukka tossut

Kermanväriset Kettutossut
Kermanväriset Kettutossut

Kermanväriset tossut oranssilla ketulla